Jos sun lysti on niin kädet yhteen lyö…

Näinhän sen tutun laulun sanat menee. Aina vaan ei elämä ole lystiä vaikka kuinka molemmille poskille taputellaan.

Koulussa meille opetettiin uskontotunneilla kuinka jaloa ja oikeudenmukaista on kääntää toinenkin poski, kun joku kohtelee kaltoin. Tähän päivään asti olen tuolla ohjeella pärjännyt ja saanut ystäviä. Jopa vihollisista. Tänään kuitenkin sain kokea sellaista kohtelua, että tulevaisuudessa tuskin käännän poskea. Enkä varmaan uskalla edes kääntää selkäänikään vastapuolelle. Kyllä siellä sen verran teräviä esineitä on repussa, että ihan pelottaa.

Onneksi itsellä on kuitenkin tieto tilanteesta ja tapahtumien kulusta, niin voin olla puhtain mielin ja jatkaa eteenpäin. Sen kuitenkin opin, että vanha viisasten (?) sanonta ”Pidä ystävät lähellä ja viholliset vielä lähempänä” on syytä ottaa vakavasti. Ilman ystävien tukea ja kannustusta elämä voisi olla melkoisen vaikea kulkea. Toisaalta se olisi melkoisen tylsää ilman vihulaisten haasteita ja epätoivoisia yrityksiä saada minut epäonnistumaan. Onneksi lähipiiristä löytyy molempia.

Kummastuttaa vain ihmisten tapa toimia hankalissa tilanteissa ja osoittaa oma epävarmuutensa. Kun heillä olisi mahdollisuus toimia avoimesti ja yhteistyössä, niin he kuitenkin valitsevat sen kivikkoisemman tien. Aivan kuin he haluaisivat testata omia kykyjään selvitä vastoinkäymisistä. Vai olisiko se sittenkin väärän kuvan hankkimista pelikavereista? Tiedä häntä, mutta vaikeaa matkanteko joka tapauksessa heille on.

Fiilis tämän päivän jälkeen niin itsellä kuin HPK:n edustusjoukkueellakin on varmasti samanlainen. Turpiin tuli tahoilta, jotka asioista eivät mitään ymmärrä tai ovat muuten vain sokeita. Jäähallissa tuomarit viheltelivät miten sattui ja jakoivat rangaistuksia jopa olemattomista tilanteista. Hiukan samaan tilanteeseen törmäsin itsekin. Teet työtä ilmaiseksi ja kannat huolta tulevasta, siitä huolimatta joku/jotkut tahtovat vetää mattoa jalkojen alta. Jos kyseessä olisi jokin merkittävämpi taho, niin asiaa varmaan puitaisiin Hämeenlinnan malliin rikosilmoituksilla. Itse en kuitenkaan alennu moiseen, vaan jatkan parhaan kykyjeni mukaan ja osoitan asioiden hoituvan järkevästi ja asiallisesti.

Sillehän en minäkään mitään voi, jos muut tahtovat rettelöidä. Se heille suotakoon. Toivottavasti muistavat, että vanha kansa on ollut melko viisas todetessaan ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.”

Oikein rauhaisaa pääsiäisen odotusta.

Ja hei! Ei rutistella niitä munia liikaa, ettei roisku seinille.

Print Friendly, PDF & Email