Mika Tupala - Tervetuloa sivuilleni

Tupala.ORG

Mika Tupala

Info

Harrastus

Volkswagen

Opiskelu

Linkit

Tarinatupa

Apua

 

Opiskelin Hämeen ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa, ja valmistuin tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Opintoni ovat toistaiseksi päätöksessään. Opinnäytetyö on luovutettu ja tarkastettu.
Virallinen valmistumispäivä oli 28.02.2003, jolloin käteeni luovutettiin tutkintotodistus.

Käy tutustumassa oppilaitokseen.

Työmarkkinoilla olen onnistunut opiskelemaan automaatiotekniikkaa, lähinnä kiinteistöautomaation ja turvallisuustekniikan puolella. Lisäksi olen saanut mahdollisuuden kehittää itseäni henkilöstön johtamisessa sekä yritystoiminnan eri prosessien kehittämisessä niin tuotannon kuin hallinnonkin alueilla. Myös laadunhallinta ja laatujärjestelmät ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Olen saanut mahdollisuuden jopa suorittaa ISO 9000:2000 sisäisen auditoinnin pätevyyden.